KH-Koneet Group: Tapahtumarikas vuosi

KH-Koneet Groupin vuosi 2020 sisälsi merkittäviä askelia liiketoiminnan kasvattamiseen Ruotsin markkinoilla. Liikevaihto kasvoi lähes 25 prosenttia 120,5 miljoonaan euroon. Käyttökate laski jonkin verran 6,4 miljoonaan euroon. Haasteellinen koronavuosi toi kuitenkin mukanaan onnistumisia, ja asetetut tavoitteet osittain ylittyivät.

KH-Koneet Group osti ruotsalaisen Beck Maskin Sverigen marraskuussa 2019, ja yrityskaupan myötä Ruotsin yhtiön nimi vaihtui KH-Maskiniksi. Vuoden 2020 aikana KH-Koneet Group pääsikin kasvattamaan jalansijaansa naapurimaassa täysillä. Ostohetkellä KH-Maskinin tärkein edustus oli Kobelco-kaivukoneet. Muilta osin valikoimaa korvattiin pitkälti Wacker Neusonin tuotteilla. Kesällä KH-Maskinin kautta ostettiin ruotsalainen maarakennuskonevuokraamo S-Rental. Lokakuussa yhtiö allekirjoitti sopimuksen Kramer-kuormaajien maahantuonnista Ruotsiin ja joulukuussa
koko Wacker Neuson -tuoteperheen maahantuonti ja myynti Ruotsissa siirrettiin KH-Maskinille. Pandemiasta huolimatta kaikki kasvuun tarvittavat siirrot saatiin tehtyä, ja nyt KH-Koneet Group toimii hyvin samanlaisella tuoteportfoliolla niin Suomessa kuin Ruotsissa. Tuttujen valmistajien ja yhteyshenkilöiden nähdään helpottavan liiketoiminnan harjoittamista huomattavasti Ruotsin markkinoilla.


MARKKINOIDEN ITSEOHJAUTUVIN HENKILÖKUNTA

KH-Koneet Groupin kilpailuetu kumpuaa yhtiön pitkästä historiasta. Yhtiön toimintaa on aina leimannut tahto tehdä vastuullista konekauppaa rohkeasti omalla tavalla ja ihmisiin luottaen. Henkilöstön korkea työtyytyväisyys ja itseohjautuvuus ovat vaikuttaneet voimakkaasti siihen, että pitkät työurat yhtiössä ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. KH-Koneet Group toimii tiiviissä yhteistyössä edustamiensa valmistajien kanssa. Yhtiö on muun muassa käynnistänyt ja rakentanut useiden valmistajien, kuten Kramerin ja Yanmarin, maahantuonnin Suomeen yhteisvoimin heidän kanssaan. Nyt yhteistä matkaa on takana jo parinkymmenen vuoden ajan. Asiakkaille tämä välittyy poikkeuksellisena asiakasymmärryksenä ja ammattitaitona. Asiantunteva henkilökunta kykenee tarjoamaan asiakkaille korkealaatuiset tuotteet ja joustavat palvelut jokaiseen tarpeeseen ja aina kilpailukykyiseen hintaan.

MÄÄRÄTIETOISESTI KOHTI TAVOITTEITA

Yhtiön pidemmän aikavälin strategia tähtää Pohjoismaissa laajentumiseen
ja lopulta siihen, että KH-Koneet Groupista tulee Pohjoismaiden johtava konekaupan toimija. Vuosi 2020 oli merkittävä askel kohti tätä tavoitetta, mutta työtä riittää edelleen. KH-Koneet Groupin tärkeänä tukena toimii Sievi Capital, joka on jo kolmen vuoden ajan ollut yhtiön suurin omistaja. Koronapandemia vaikeuttaa osaltaan markkinan kehityksen ennustamista, mutta kompaktikoneiden ja konevuokrauksen kysynnän arvioidaan jatkavan vahvaa kasvutrendiään. Lisäksi infra-alalle on odotettavissa runsaasti uusia investointeja. Vuonna 2021 KH-Koneet Group tavoittelee Suomessa maltillista ja Ruotsissa voimakkaampaa markkinaosuuksien kasvua.